Lisää rohkeutta johtamistapaan

Olemmeko turvallisuushakuisia tylsimyksiä? Näin lifestylelehti Monoclen päätoimittaja Andrew Tuck väitti kolumnissaan. Lainaan Helsingin Sanomien pääkirjoitusta 23.4.2013: ”Helsingissä odotetaan kiltisti liikennevaloa, vaikka tiellä ei liiku kuin kylmä tuuli. Tuckin johtopäätöksenä elämä on kivempaa ja bisneksen teko sukkelampaa niissä paikoissa, joissa ihmiset ovat valmiimpia ottamaan riskejä tietä ylittäessään. Silloin he ovat rohkeampia myös muilla elämänalueilla. Suomalaisten väitettiin olevan turvallisuushakuisia tylsimyksiä. Emme uskalla toimia niin kuin muut, vaikka mieli tekisi”.   Mielenkiintoinen näkökulma. Olemme lainkuuliaista kansaa eikä siinä sinänsä mitään pahaa ole. On hyvä kuitenkin, että joku herättelee meitä liiallisesta turvallisuuden tavoittelusta kärkevälläkin tavalla.

Minä innostuin tästä pohtimaan, millaisia vaikutuksia liian turvallisuushakuisella johtamisella voi olla työpaikoillemme.

LiikennevaloissaMielellään etsin asiaan kuin asiaan ensin jonkun myönteisen näkökulman. Onhan turvallisuushakuisuudesta toki hyötyäkin.
  • Ei lähdetä liian uskaliaisiin riskinottoihin
  • Edetään varovasti ja harkiten
  • Luodaan vakautta
  • Etsitään konsensusta, jolloin vältetään kärjistämistä eri osapuolten välille
  • Noudatetaan pelisääntöjä

Mutta….Liiallinen turvallisuushakuisuus johtamisessa uhkaa  työn kehittämistä   ja voi jopa pysäyttää sen.

  • Rohkeus voi kadota ja tilalle tulla pelko. Ei uskalleta astua tuntemattomaan ja ottaa riskejä.
  • Ei olla ensimmäisiä, vaan rohkeammat menevät ohi.
  • Turvallisuushakuisessa ilmapiirissä ei synny luovuutta ja se voi muodostua kehittämisen esteeksi. Ei saada uusia innovaatioita.
  • Kun ristiriitoja pyritään välttämään, ei synny uusia ratkaisuja.  Tehdään niin kuin aina ennenkin.
  • On riski olla eri mieltä. Mieluummin vaiennetaan eriävät mielipiteet kuin kuunnellaan niitä.
  • Innostus vähenee ja tunnelma latistuu. Innovatiiviset ihmiset hakeutuvat muualle töihin.

Millaista johtamista haluamme olla kehittämässä? 

Turvallisuuden tavoittelu voi tulla kehittämisen kompastuskiveksi. Tarvitaan enemmän valmiuksia riskien ottamiseen. Liiallisesta turvallisuushakuisesta käyttäytymisestä on päästävä eroon! Tuskin innostus tai innovaatiot työelämässä siitä kasvavat, että alamme kulkea punaisia liikennevaloja päin. Jotain kuitenkin täytyy muuttaa niin johtamistavassa kuin yleisessä työilmapiirissä. Mistä sitten kannattaa lähteä liikkeelle? Kaikki lähtee asenteestamme ja siksi on oltava valmis tarkastelemaan, millaista asennemuutosta tarvitsemme.

Johtajat voivat lisätä innovatiivista ilmapiiriä ja kykyä riskien ottamiseen omalla johtamistavallaan. Se edellyttää useimmiten johtajilta

  • Omaa innostusta ja intohimoa siihen, mitä ollaan tekemässä. Sen pitää näkyä ja heijastua ympäristöön.
  • Myönteistä asennetta ihmisiin ja työn kehittämiseen, se vetää työntekijöitä mukaan innostukseen.
  • Täytyy luoda sallivaa ja vapaata ilmapiiriä, jossa suositaan erilaisia ajatuksia eikä pelätä ristiriitoja. Useinhan ristiriidat pakottavat miettimään asioita monista eri näkökulmista. Sitä kautta löytyy parhaita ratkaisuja.
  • Kannattaa rohkaista ihmisiä tuomaan esiin sellaisia ajatuksia ja ideoita, jotka eivät ole ihan valmiiksi mietittyjä.
  • Epäonnistumisista tai virheistä ei saa rangaista, vaan niistä voidaan oppia yhdessä. Silloin uskaltaa olla rohkea.
  • Tunnelman luominen on tärkeää. Jos työssä on hauskaa ja tekemisestä nautitaan, ideoitakin syntyy. Ja uskalletaan myös ottaa riskejä.

Uskon, että mikä tahansa työpaikka voi muodostua innostavaksi työnsä kehittäjäksi. Johtajat luovat omalla olemisellaan puitteita, mutta kehittämiseen tarvitaan kaikkien yrityksessä työskentelevien panostusta. Siitä täytyy tulla yhteinen tavoite. Niin syntyy menestystä ja työniloa. Onneksi meillä on monia hyviä esimerkkejä, joista voimme oppia.

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s