Lomalta tuli energiaa työhön vai tuliko?

Lomalta palaa energinen joukko töihin, näin odotti moni johtaja. Toivottavasti niin kävikin ja useimmat työntekijät olivat voimaantuneet kesän aikana. Onhan meillä Suomessa pitkät lomat, jotka antavat mahdollisuuden lepoon ja virkistykseen. Eri asia sitten on, miten kukin käytti leiviskänsä. Tuliko energiaa varastoon asti vai hupeniko se enimmäkseen?

Ulkomaankauppaministeri Alexander Stubb kohautti kesällä kertomalla, että hän noudattaa ministerin työssäänkin 8+8+8-sääntöä. Eli kolmasosa vuorokaudesta työtä, kolmasosa perheen, harrastusten, oman kunnon kehittämisen ym. parissa ja kolmasosa lepoon. Tästähän elämä syntyi, kun vanhat ministerikollegat alkoivat arvioida häntä. Oltiin melko yksimielisiä siitä, ettei ministerin pestiä voi hoitaa tuollaisella järjestelyllä. Onko todella niin? Arvioimmeko edelleen työssä onnistumista siihen käytetyn ajan määrällä? Jos teen pitkiä päiviä, olen hyvä työntekijä = hyvä ministeri.  Ja jos taas osaan organisoida työni, vapaa-aikani, arvostan perhettäni ja vielä lepäänkin kunnolla, olen huono työntekijä = huono ministeri.

Energinen ryhmä

Kertoiko Stubbin vastaus jostain muusta? 

  • Arvojensa mukaan elämisestä
  • Tehokkuudesta
  • Kyvystä organisoida työt
  • Kyvystä delegoida
  • Hyvästä ajan hallinnasta
  • Itsekurista
  • Oikeasta työn ja levon rytmistä
  • Energisyydestä
  • Kokonaisvaltaisesta hyvinvoinnista
  • Myönteisestä elämänasenteesta

Kelpaisiko Stubb mieluummin meille esimerkiksi tehokkaasta johtajasta? 

Ministeri on johtaja ja hän on johtajana esimerkki muille. Minä ainakin kiinnostuin tietämään enemmän hänen onnistumisestaan.  Oikein käytettynä energiamme lisääntyy ja taas päinvastoin huonosti käytettynä se hupenee. Se tarkoittaa kuitenkin sitä, että huolehdimme energiastamme jokaisella elämänalueella. Elämme arvojemme mukaista elämää, pidämme huolta fyysisestä ja henkisestä puolestamme sekä sosiaalisista suhteistamme. Rasitusta ja lepoa vuorotellen. Ehkä Stubb juuri siinä onnistuu.  Siihen hyvinvointiiin voimme itse vaikuttaa ja saada lisää energiaa. Olemme jokainen vastuussa omista valinnoistamme. Loman lepokaan ei pitkälle riitä, ellemme rytmitä elämäämme ja luo positiivisia rutiineja. Se antaa energiaa työhön.  Stubbin näkee muuten harva se ilta juoksemassa hymysuin Espoon rantaraitilla.

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s