Älä vello ongelmissa, etsi mieluummin ratkaisuja!

”Miten sitä pystyy keskittymään töihin, kun maailman tilanne huolestuttaa ja Suomenkin taloudessa menee niin huonosti? Työyhteisössä on ongelmia eikä työkään ole erityisen kiinnostavaa. Ja mitä, jos vaikka joutuu lomautetuksi?” Näin yksi työntekijä pohdiskeli huoliaan. Media ruokkii meitä koko ajan ikävillä uutisilla. Jos ei osaa pitää varaansa, voi vaikka ahdistua liiallisesta, kielteisestä uutistulvasta. Ihminen tuo mukanaan mielialansa työpaikalleen. Se vaikuttaa työn tekemiseen, motivaatioon ja työyhteisöön. Energia, jonka pitäisi suuntautua työhön, vähenee ja työn tuloksellisuus kärsii.

Totta – maailmassa on vakavia ongelmia, niin Suomessakin. Täydellistä yhteisöä tai työpaikkaakaan ei ole olemassa. Sellaista elämä on. Vaikeudet kuuluvat elämään, mutta ei kukaan jaksa, jos yrittää kannatella koko maailman murheita ja olla jatkuvasti huolissaan. Ei myöskään silloin, jos huolehtii ennakkoon mahdollisista, ikävistä tapahtumista. Murehtiminen ei hyödytä ketään ja siihen käytetty aika on hukkaan heitettyä työ- tai vapaa-aikaa. Se vain kuluttaa energiaa, vie voimaa työntekemiseltä ja elämänilolta. Välillä on hyvä suojata itseään kielteiseltä uutisvirralta ja keskittää ajatukset mieluummin työhön ja arkipäivän asioiden hoitamiseen.

On työyhteisöjä, joissa voivotteleminen on tullut tavaksi. Mitä pidempään asioita vatvotaan, sitä suuremmiksi ongelmat näyttävät kasvavan.  Vuosien takaisia työpaikan vaikeuksia saatetaan muistella katkerana pitkään. Juuttuminen ongelmapuheeseen ylläpitää ongelmia ja estää niiden ratkaisemisen. Ei ihme, jos pahoinvointi lisääntyy. On helpompaa syyttää toisia tai olosuhteita kuin alkaa pohtia, mitä voimme itse tehdä. Vellominen voi olla myös tiedostamatonta ratkaisun pakoilua tai jopa vallankäyttöä. Niin kauan kuin puhumme ongelmistamme tai vaikenemme niistä, ne pysyvät.  Pienetkin ongelmat muuttuvat vaikeiksi, jos niiden ratkaisemista vältellään.

Työyhteisön energia kuluu hukkaan, jos vallalla on pitkään huolestunut tai lukkiutunut ilmapiiri.

Työyhteisön energia kuluu hukkaan, jos vallalla on pitkään huolestunut tai lukkiutunut ilmapiiri.

Miten siten etsiä ratkaisuja ongelmiin?

Työpaikalla voi aloittaa pohtimalla yhdessä ensin, miten asiat ovat silloin, kun ongelmat on ratkaistu. Miten toimimme, miltä se näyttää, tuntuu jne. Unelmien perusteella on mukavampi tehdä tavoitteita asioiden parantamiseksi kuin  ongelmia pohtimalla. 

Seuraavaksi voi pohtia millaisiin asioihin

  1. voimme vaikuttaa itse
  2. voimme vaikuttaa välillisesti
  3.  emme voi vaikuttaa
  • Ratkaisujen etsiminen kannattaa aloittaa 1 kohdan asioista ja edetä seuraavaksi 2 kohdan asioihin. 3 kohdan asiat voi unohtaa, sillä niihin keskittyminen kuluttaa ihmisten ja työyhteisön energiaa.
  • Pieniä muutoksia kannattaa tehdä heti.
  • Noteeraa jokainen edistyminen, vaikka se olisi pientäkin.
  • Auta työyhteisössä toisia myönteiseen ratkaisujen etsimiseen.

Ratkaisukeskeinen toimintatapa tuottaa tulosta. Ongelmat muuttuvat haasteiksi ja yhdessä niistä selviytyminen lujittaa ryhmää. Se innostaa kehittämään työtä ja parantamaan ryhmän toimintaa. Jos työyhteisön suunta ei ratkea omin voimin, kannattaa etsiä ulkopuolista apua.

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s