Neljä keinoa, joilla esimies voi tukea muutosten myönteistä kohtaamista

”Epävarmuus stressaa”, kirjoitti Taina Haahti kolumnissaan (Helsingin Sanomat 22.2.2015). Totta, työelämä on muuttunut ja myös maailma ympärillämme. On kuin kupla olisi puhjennut turvallisen lintukotomme ympäriltä. Muutokset ovat tapahtuneet nopeasti ja aiheuttaneet ihmisissä turvattomuutta. Ahdistuksen aiheita kyllä riittää etsimättäkin. Jotkut stressaantuvat syystä, toiset taas huolehtiessaan ennakkoon mahdollisista, tulevista tapahtumista. 

Työelämän muutoksen kanssa meidän on kuitenkin elettävä. On keksittävä keinoja selviytyä erilaisissa muutostilanteissa. Eikä vain selviytyä, vaan on löydettävä uusi suunta tulevaisuuteen.

Kumpaan suuntaan muutoksessa lähdetään? Esimies voi auttaa työntekijää myönteiseen muutokseen.

Kumpaan suuntaan muutoksessa lähdetään? Työntekijän oma asenne ja esimiehen tuki auttavat valitsemaan tien muutoksessa.

Mitä esimiehen kannattaa tehdä?

1. Käy keskustelua aiemmista muutoskokemuksista

Muutostilanteissa voi sen verran katsoa taaksepäin, että katsoo miten ennen onnistuttiin viemään muutoksia eteenpäin. Millaisia strategioita silloin valittiin, ja miten ihmiset lähtivät rakentamaan uutta. Mitkä asiat auttoivat muutoksen onnistumisessa, ja mitä virheistä opittiin. Työelämä ja maailma ovat muuttuneet ennenkin. Työpaikan kollektiivisessa muistissa voi olla hyviä selviytymistarinoita vaikeuksien voittamisesta. Muutos vie joka tapauksessa aina johonkin uuteen, ja harvoin entiseen edes haluttaisiin myöhemmin palata. 

2. Lisää voimaannuttavaa puhetta 

Tämäkin työelämän murros voi olla hyvä muutos.  Jos työpaikalla tulee tavaksi  puhua muutoksista negatiiviseen sävyyn, vaikeudet ja tulevaisuuden uhkakuvat nousevat esiin koko ajan. Ja jos negatiivista puhetta ylläpidetään, se stressaa ja uuvuttaa ihmisiä. Silloin eletään pelon varassa, ja se syö voimavaroja. Energia hupenee. Negatiivinen puhe on unohdettava! 

Suunta on puheessa käännettävä uhkista muutoksen mahdollisuuksiin. Ongelmat  ja vaikeat  tilanteet haastavat aina uuden luomiseen. Silloin pitää kääriä hihat ja ryhtyä työhön ratkaisujen löytämiseksi. Monet yritykset ja niiden työntekijät ovat siinä jo onnistuneet.  Työelämän muutoksista puhuttaessa pitää puhua toivosta, uskosta tulevaisuuteen ja innostuksesta.  On tuotava esiin hyviä esimerkkejä onnistumisista ja rohkaistava luovuuteen. Se lisää ihmisten voimaantumista ja kykyä suuntautua uuteen. 

3. Tue työntekijöitä

Ollako vastustaja, epäilijä vai innostuja muutoksessa? Kun muutos koskettaa ihmisiä, joutuu jokainen pohtimaan itse suhtautumistaan siihen. Ihmisten voimavaroista ja asenteista riippuu, miten kukakin muutostilanteessa etenee. Väistämättömässä muutoksessa täytyy ehkä muuttaa omaa asennetta ja ajattelun suuntaa. Huolien pyörittäminen mielessä ei auta ketään, vaan ennen pitkää sairastuttaa. Jos ei työntekijä itse pääse irti stressistä, häntä tarvitsee tukea. 

4. Käynnistä arvokeskustelu

Muutokset ravistelevat työn arvomaailmaa. Arvojen muuttuessa työyhteisöissä pitää pohtia, millaisia arvoja valikoituu entisten tilalle. Uudessa tilanteessa sellaiset arvot kuten myönteisyys, yhteisöllisyys ja myötätunto auttavat rakentamaan hyvää ilmapiiriä. Työyhteisöt voivat stressin sijaan voimaantua muutoksessa. Myönteisessä, yhteisöllisessä työpaikassa on mahdollista innostua yhdessä, ja myös antaa tukea toisille tarvittaessa. Näin muutos voi kääntyä voitoksi. 

Onnistunut muutos vahvistaa työntekijöiden hyvinvointia ja yrityksen tavoitteiden toteutumista. Millainen esimies sinä olet muutosten johtajana? 

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s