Ollaanko työpaikalla jotain mieltä vai tyynesti hiljaa?

Monelta työpaikalta puuttuu sellainen keskustelukulttuuri, jossa ilmaistaan erilaisia mielipiteitä ja ajatuksia. 
Ja jossa pystytään rikastuttamaan niillä yhdessä ajattelua. 
Eli ollaan jotain mieltä. 
Usein pidetään tärkeämpänä tavoitteena saavuttaa samanmielisyys, kuin tarkastella asioita monesta eri näkökulmasta. 
Eri suunnista katsottuna, mikä tahansa asia näyttäytyy henkilöille erilaisena. 

Monologia vai dialogia?

Keskusteluihin tulee helposti puolesta-vastaan asetelma, jossa toisen on tarve voittaa toinen. Silloin puhutaan monologeja. Puuttuuko meiltä perinne moniääniseen keskusteluun? Haluammeko nopeasti löytää yhden ja ainoan, oikean näkökulman asioihin?  Korostan sanaa oikea! Ja näin todistaa, että muut näkökulmat ovat vääriä. Oikeassa olemisen tarve kuihduttaa rakentavan dialogin, ja tekee siitä väittelyn. Työelämässä sellaisesta keskustelusta ei ole mitään hyötyä. 

Olemmeko auktoriteettiuskoisia?

En tiedä, rakastavatko suomalaiset erityisesti auktoriteetteja. Meillä kuitenkin mielellään valitaan joku auktoriteetti, joka kertoo ns. ”oikean” näkökulman kulloiseenkin asiaan, Kun joku pääsee oman alansa mielipideauktoriteettiasemaan yhteiskunnassa, häntä käytetään jatkuvasti asiantuntijana erilaisissa tilanteissa. Ja kun auktoriteetti kertoo jotain, siitä otetaan ”oikea” käsitys asiasta. Sen jälkeen sitä joko puolustetaan, tai vastustetaan. Olemme tottuneet tällaiseen keskusteluun sen sijaan, että kuuntelisimme monenlaisia käsityksiä. Ja antaisimme niiden monipuolistaa asian ymmärtämistä. Yhden näkökulman totuus ahdistaa, ja jättää meidät junnaamaan paikoilleen. 

Työpaikalla johtaja voi olla se auktoriteetti, joka on aina oikeassa. Silloin on turvallisempaa työntekijöille myötäillä johtajaa kuin esittää omia näkökantojaan. Esimies voi sitten ihmetellä, mistä johtuu, kun hän ei saa mihinkään asiaan kannanottoa. Kaikki sopii, eikä mitään vastusteta. Ajatuksia kyllä  on, mutta ne jätetään sanomatta. Tai niistä puhutaan muualla. Päällepäin vallitsee miellyttämisen ja tyyneyden työkulttuuri, vaikka pinnan alla kuohuu. Turha on odottaa luovuutta ja innostusta syntyvän tällaisessa kulttuurissa. 

Sama asia näyttää erilaiselta eri ihmisten katsomana. Yhteistä käsitystä rakennetaan keskustelemalla erilaisista näkemyksistä.

Sama asia näyttää erilaiselta eri ihmisten katsomana. Yhteistä käsitystä rakennetaan keskustelemalla erilaisista näkemyksistä.

Moniäänistä keskustelua työpaikalle

Mielipiteen ja omien ajatusten esille tuominen työpaikalla vaatii rohkeutta. Kertoja panee aina itsensä ja oman persoonansa peliin. Toinen tuo mielipiteen selkeästi ja vahvasti, toinen taas arasti ja epäselvästi, Se ei kuitenkaan määritä, kumman mielipide olisi tärkeämpi toista. Jos työntekijä kokee ilmapiirin turvalliseksi, ja tietää tulevansa arvostetusti kuulluksi, hän uskaltaa altistaa itsensä keskusteluun. Uudet ajatukset voivat lähteä liikkeelle moniäänisestä keskustelusta. Ja silloin, kun kaikki uskaltavat laittaa kortensa kekoon. 

Esimies voi mahdollistaa rikastavan keskustelun syntymistä työpaikalla. Hän voi  rohkaista mielipiteiden ilmaisuun, ja ajatusten esiintuomiseen. Oikeassa oleminen tai puolen valitseminen  ei ole niin tärkeä kuin uusien ajatusten syntyminen. Politiikassa mielipiteen vaihtamista nimitetään ilmaisulla takin kääntäminen. Eihän se sitä ole, vaan ajatuksen laajentumista. Kun asiaan saa uusia näkökulmia, saa enemmän tietoa, jonka avulla pystyy arvioimaan asioita uudella tavalla.   Mieluummin monta katselukulmaa kuin yksi ainoa.  Se voi tuottaa ideoita ja uusia innovaatioita työelämään. 

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s