Johtaminen jättää jälkiä

Millaisia jälkiä johtamisestasi jää? Saavutuksia, ihmisten kohtaamista, intohimoa työhön,innostavuutta vai mitä? 
Millainen on oman johtamisesi tarina? Oletko luonut itse tarinan, jota haluat olla toteuttamassa? 
Vai onko johtaminen ollut vain työrooli tai velvollisuus, jota olet hoitanut? 
Mitä olet antanut seuraajillesi ja kanssakulkijoillesi? 

Emme päätä itse, mitä muut näkevät meissä. Olemme peilejä, jotka heijastavat toisiin ja toisista. Merkitykselliset ihmiset jäävät muistiin. Sellaisilla johtajilla on ollut annettavaa toisille. Heidän polustaan voi oppia jotain, vaikka hekään eivät ole täydellisiä. 

Minä muistelin kohtaamiani, merkityksellisiä johtajia, jotka ovat olleet joko esimiehiäni tai työtovereitani. He ovat jollain tavalla koskettaneet minua. Niin hyvässä kuin pahassa. Olen oppinut jokaiselta jotain työntekemisestä ja johtamisesta. He kaikki ovat vaikuttaneet ihmisenä  kasvamiseeni. 

Hyvän johtajan polulla on seuraajia.

Hyvän johtajan polulla on seuraajia.

5  johtajaa – 5 erilaista tapaa johtaa – 5 johtamisjälkeä 

Vaativa johtaja

Ensimmäinen esimieheni oli vanhanaikainen, vaativa johtaja. Hän huomasi kaikki virheet herkästi, ja puuttui niihin. Hänellä oli tapana huutaa nuorille työntekijöille. Esimiehen mielestä olimme vastuuntunnottomia, laiskoja ja huolimattomia. Hän piti tärkeänä kasvattaa meitä. Kiitosta ei tullut suoraan, mutta kuulimme hänen kyllä kehuneen meitä niin talon johdolle kuin asiakkaille. 

Mitä opin?

Ainakin tekemään työtä huolellisesti ja vastuullisesti. Sen, minkä otan hoitaakseni, teen niin hyvin kuin voin.

Karismaattinen johtaja

Hän oli hurmaava, sellainen, jota kaikki ihailivat ainakin aluksi. Hänellä oli luontaista auktoriteettia, hän oli joviaali ja hyvä seuraihminen. Asiat piti kuitenkin mennä aina hänen haluamallaan tavalla. Opin huomaamaan, että hän halusi loistaa, ja olla keskipisteenä. Hänen oli vaikea kuunnella eri mieltä olevia. 

Mitä opin?

Perustelemaan asioita ja välttämään tarpeetonta vastakkain asettelua. Joskus on tärkeämpi joustaa kuin osoittaa olevansa oikeassa. 

Humaani johtaja

Tämä esimies välitti todella ihmisistä. Hänelle oli tärkeää, että ihmisillä oli hyvä olla. Hän osasi kuunnella, olla empaattinen ja ymmärtäväinen. Jämäkkyys sen sijaan puuttui, ja työt olivat usein  kaaoksessa.  

Mitä opin?

Kuuntelemista ja vuorovaikutustaitoja. Opin myös, kuinka tärkeää on pitää työt järjestyksessä. 

Arvostava johtaja 

Hänellä oli kyky luottaa toisiin ihmisiin, ja arvostaa kaikkien työtä. Hän osasi delegoida, jakoi vastuuta ja antoi rakentavaa palautetta.

Mitä opin?

Luottamuksen merkitystä. On tärkeää, että sanat ja teot vastaavat toisiaan. Ymmärsin, ettei toisten töitä tarvitse tarkastaa, ja etten itse tiedä kaikkea parhaiten. Opin arvostamaan toisten osaamista ja rohkeutta kantaa vastuuta. 

Kumppanijohtaja 

Hän oli työstään innostunut, intohimoinen ihminen, joka rakasti tehdä työtä toisten kanssa. Hänen voi sanoa olleen vahva ja luotettava kumppani, jonka kanssa voi avoimesti jakaa ajatuksia ja ideoita. Innostus oli tarttuvaa. 

Mitä opin? 

Yhteistyötä, jakamista, ja toisten kanssa tekemistä. Ennen kaikkea sain kokemuksen kumppanuustyöskentelystä. Olemalla avoin, jakamalla tietoa ja tekemällä yhdessä työt sujuvat ja kehittyvät. Haluan itse olla kumppanijohtaja.

Ei ole olemassa yhtä ja ainoaa johtajatyyppiä, kuten ai ole samanlaista  työntekijääkään. Jokainen johtaa omalla persoonallaan, omien arvojen mukaisesti. Jokaisen johtajan ja esimiehen on hyvä joskus pysähtyä miettimään: 

Millaisia jälkiä johtamispolustani jää? Mitä olen johtamisellani antanut toisille? Mistä minut muistetaan johtajana?

Johtajuus velvoittaa.

”Tell me, and I forget. Teach me, and I remember. Involve me, and I learn.” Benjamin Franklin

Advertisements

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s