Esimiehen 12 keinoa vahvistaa rakentavaa kriittisyyttä työyhteisössä

Palautteen antaminen ja vastaanottaminen pitäisi olla työpaikalla jokapäiväistä ja luonnollista. Jos haluamme pyrkiä parhaisiin tuloksiin, tarvitsemme toisten palautetta niin onnistumisista kuin myös silloin, kun joku asia vaatii korjaamista. 

Hyödyllinen palaute on välitöntä, suoraa ja rehellistä. Sen tavoitteena on työn kehittyminen. Palaute myös mahdollistaa työntekijöille oman potentiaalin käyttämisen ja henkilökohtaisen kehittymisen. Yhteisöllisen oppimisen hyöty vahvistuu, kun kaikilla on oikeus ja mahdollisuus sekä antaa että vastaanottaa toisiltaan palautetta. 

Kriittisyys ei ole negatiivisuutta, vaan kehittymisen edellytys. Siitä tulee negatiivista ja tuhoisaa silloin, kun palautetta annetaan huonolla tavalla, esimerkiksi syyttäen tai keskittymällä vääriin asioihin.  Tai myös, jos positiivinen kannustus puuttuu. Rakentavalla tavalla annettu palaute auttaa ihmisiä kasvamaan työssään. Riippuu esimiehen ja työyhteisön taidoista, kuinka hyvin yhteisö pystyy kannustavaan ongelmien ratkaisemiseen. 

Ratkaisujen etsiminen ongelmiin yhdessä auttaa yhteisen päämäärn saavuttamisessa. Silloin on mahdollisuus onnistua.

Ratkaisujen etsiminen ongelmiin yhdessä auttaa yhteisen päämäärän saavuttamisessa. Silloin on mahdollisuus onnistua.

ESIMIEHEN VAIKUTTAMISKEINOJA 

1. AUTA työntekijöitä tuomaan vapaasti ajatuksiaan ja mielipiteitään esiin yhteisössä. Salli erilaisuutta.

2. ROHKAISE kriittiseen ajatteluun, ja tuomaan virheet tai epäkohdat esille viivyttelemättä rakentavalla tavalla.  Auta palautteen antajaa fokusoimaan ongelma, virhe tai idea.

3. PYYDÄ palautteen antajalta ajatuksia ja ehdotuksia, miten asiaa pitäisi muuttaa tai korjata. 

4. MAHDOLLISTA yhteisössä sellaista keskustelutapaa, jossa jokainen saa tasavertaisesti osallistua riippumatta työroolista.  Ja jossa kaikkia kuunnellaan.

5. ANNA OIKEUS tehdä virheitä, äläkä vaadi täydellisyyttä.  Virheiden huomaaminen mahdollistaa asioiden tekemisen paremmin. Kannusta yksilöitä ja yhteisöä oppimaan virheistä. 

6. ALTISTA ITSEÄSI palautteelle. Pyydä kannanottoja, ja kysy neuvoja. Kun pyydät toiselta arviointia, se saa hänet tuntemaan itsensä arvostetuksi asiantuntijaksi.

7. TEE KYSYMYKSIÄ, äläkä anna valmiita vastauksia. Anna vastausten nousta yhteisöstä.

8. KUUNTELE aktiivisesti ja  huolellisesti, mitä toinen sanoo. Ja auta yhteisöä kuuntelemaan toisiaan.

9. OTA HUOMIOON kaikki saamasi palaute. Kenenkään antamaa palautetta ei kannata vähätellä tai aliarvioida.

10. ARVOSTA palautteen antajaa, ja kiitä aina palautteesta. 

11. ÄLÄ HENKILÖI mitään ongelmaa. Kysyjä tai arvioija ei ole hankala henkilö. Päinvastoin, hän auttaa kehittymään antaessaan erilaisen näkökulman. 

12. HYVÄKSY TUNTEITA, ja auta käsittelemään niitä. Palaute herättää erilaisia tunteita vastaanottajassa.Tue ihmisiä positiivisella tavalla eteenpäin.  

Positiivinen yhteisöllisyys on sitä, että ongelmia ja ristiriitoja osataan ratkaista yhdessä. Niitä ei  kätketä maton alle, eikä niitä pelätä.  Sellainen työyhteisö voi olla luova ja kehittyvä. 

 

Tilaa luento johtamisesta ja vuorovaikutuksesta. Hinta alkaen 1200€ (alv 0). Täytä oheiset tiedot.

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s