Hyvä johtaja muuttaa kuivankin strategian eläväksi unelmaksi

Johtajan tehtävänä on saada työntekijät yhteisten tavoitteiden toteuttamiseen kohti yrityksen päämäärää. Millainen johtaja saa ryhmän myös innostumaan päämäärään pyrkimisestä, ja vielä onnistumaan siinä?

Hyvä johtaja 

1 Asennoituu positiivisesti työhön ja työntekijöihin

Kun ihminen on valinnut positiivisen elämänasenteen, hän fokusoi ajatuksiaan ja tekemisiään myönteisiin asioihin. Hän tietää omat vahvuutensa, ja osaa olla myös armollinen itselleen. Se heijastuu suhtautumisessa toisiin ihmisiin ja työhön. Sellainen johtaja näkee kaikissa mahdollisuuksia enemmän kuin heikkouksia. Hän arvostaa työntekijöitä,  ja vahvistaa heitä. 

2 On hyvällä tuulella 

Elämään kuuluvat erilaiset olotilat, niitä on kaikilla. Mitä enemmän ihminen on jollain tuulella, sitä enemmän hän ajattelee sen mukaisia ajatuksia. Jatkuessaan hyvä tai huono olotila ruokkii itse itseään. Se vaikuttaa käyttäytymiseen. Positiivinen johtaja tiedostaa oman olotilansa vaikutuksen toisiin, ja pystyy katkaisemaan huonon tuulensa nopeasti. Hän ei anna sen jatkua, eikä vaikuttaa negatiivisesti ympäristöönsä. 

3 Suhtautuu työhönsä innostuneesti ja intohimoisesti 

Johtaja pystyy näkemään ongelmat haasteina, joita haluaa ratkaista. Positiivisuus ei tarkoita kritiikin puuttumista, päinvastoin hän pitää sitä tärkeänä. Kritiikki auttaa häntä parantamaan työtä. Hän keskittyy tekemiseen, josta innostuu, inspiroituu ja nauttii. Sellainen johtaja energisoi muita.

4 Kykenee unelmoimaan 

Ihminen, joka pystyy unelmoimaan, voi myös haluta saavuttaa unelmiaan. Hän asettaa tavoitteita itselleen, joiden eteen hän on valmis ponnistelemaan. Hän on sinnikäs, koska hänellä on selkeä päämäärä. Se näkyy johtajan työssä ja elämässä.  Hän kehittyy sekä ihmisenä että johtajana. 

5 Pystyy välittämään päämäärän ja tavoitteet toisille

Hyvä johtaja osaa visioida yrityksen päämäärän ja tavoitteet työntekijöille. Hän tietää, että jokaisella täytyy olla kirkkaana edessään näky, mihin on tarkoitus mennä. Hän osaa kertoa siitä unelmasta, jota halutaan tavoitella. Siitä upeasta lopputulemasta, jonka asiakas saa.  Myönteisesti asennoituva, energisoiva johtaja innostaa omalla esimerkillään. 

Kun joukko innostuu yhteisestä unelmasta, silloin ollaan valmiita myös ponnistelemaan sen saavuttamiseksi.

Kun joukko innostuu yhteisestä unelmasta, silloin ollaan valmiita myös ponnistelemaan sen saavuttamiseksi.

Johtajan täytyy välittää työntekijöille työn unelma. Ilman sitä on vaikeaa saada joukkoa innostukseen ja intohimoiseen tekemiseen. Työntekijät päättävät itse, lähtevätkö innostukseen mukaan. Haluavatko saavuttaa unelman, ja kokevatko sen yhteiseksi.  Taitava johtaja antaa tilaa myös työntekijöille heidän omien unelmiensa toteuttamiseen. Se herättää halun saavuttaa, ja onnistua niin yksin kuin yhdessä. 

Monen yrityksen strategia välittyy kuivakkaana manifestaationa, jossa luetellaan erilaisia tavoitteita. Se on usein laadittu ylhäältä käsin. Jos siitä puuttuu ”henki”, yhteinen unelma päämäärästä, työntekijän on vaikea saada siitä kiinni. Puhumattakaan, että innostuisi tavoitteista ja saavuttamisesta. Olen törmännyt monessa työpaikassa siihen, etteivät edes esimiehet tiedä yrityksen päämäärää. Kuinka he voivat innostua itse, tai innostaa muita, jos heiltä itseltäänkin puuttuu unelma.

Johtajan on osattava muuttaa kuivakin strategiajulistus eläväksi unelmaksi, jonka toteuttamiseen halutaan tulla mukaan. Josta innostutaan yhdessä, ja joka halutaan saavuttaa. Hyvä johtaja osaa sen. 

 

Tilaa luento johtamisesta ja vuorovaikutuksesta. Hinta alkaen 1200€ (alv 0). Täytä oheiset tiedot.

 

 

Advertisements

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s