Kuinka voi onnistua vuorovaikutuksessa verkossa ja kasvotusten?

Työelämän muutos on tuonut uusia haasteita vuorovaikutukseen. Työtä tehdään usein itsenäisesti ja välillä etätyönä. Työpäivän aikana ei välttämättä kohdata kasvotusten ihmisiä, kun työ ei ole sidottua samoihin aikatauluihin toisten kanssa. Voi mennä monia päiviä näkemättä työkavereita. Ja sitten kun tavataan, kanssakäymistä leimaa kiire.  

Moni työntekijä käy työssään ihmisten kanssa kolmenlaisia keskusteluja, joissa voi olla samanaikaisesti useita osallistujia. Työntekijöiltä vaaditaan kykyä toimia eri vuorovaikutustilanteissa, ja siirtyä sujuvasti keskustelusta toiseen. Omalla käyttäytymisellään työntekijä antaa koko ajan kuvaa yrityksestä, sen palveluista ja sisäisestä toimivuudesta. Jokainen johtaa omia keskustelujaan, ja vastaa niistä. 

Verkossa käytävät keskustelut 

Näissä sanomat ovat yleensä lyhyitä, eivätkä vastapuolet näe toisiansa. Työntekijöiltä vaaditaan taitoa fokusoida sanomaansa tärkeisiin asioihin. Ajatusten vaihto on nopeaa ja puheenvuorot kommentteja, joissa sanoma on tiivistetty.  Tietoa voidaan levittää helposti monelle, ja asioita käsitellä eri näkökulmista. Se on monella tavalla hyödyllistä. Vuoropuhelu tapahtuu pienellä viiveellä usein muun työn ohella. Osallistujat voivat vetäytyä keskustelusta helposti, ja katkaista vuorovaikutuksen perustelematta sitä mitenkään. Yhteistä ymmärrystä on vaikea varmistaa.  

Videokeskustelut

Kun keskusteluun tulee mukaan ääni, ja ruudulla nähdään ihminen, vuorovaikutus saa lisäulottuvuutta. Keskustelijat voivat kuulla toistensa äänensävyt,  nähdä toisen olemusta, eleitä ja ilmeitä. Se parantaa sanoman ymmärtämistä. Voi helpommin kysyä, mitä toinen tarkoittaa. Tosin pienestä kameraan katsovasta kuvasta ei välity sama tunnelma, kuin jos ollaan fyysisesti samassa tilassa. 

Keskustelut kasvotusten 

Kun keskustelijat ovat kasvokkain, he voivat nähdä toistensa reaktiot välittömästi puhuessaan. Keskustelu on aidompaa ihmisen kohtaamista kuin kaksi edellistä. Sanattomilla viesteillä on usein suurempi merkitys keskinäisessä vuorovaikutuksessa. Keskustelijat voivat tulla helpommin  toisiaan vastaan, ja muokata sanomaansa kuulijan kannalta ymmärrettävämmäksi. He voivat ”lukea” toisen olemuksesta, milloin olisi parempi kuunnella kuin puhua. Empaattisuus antaa vastapuolelle tunteen, että hän on tullut kuulluksi ja toinen haluaa ymmärtää, mitä hän tarkoittaa.  Välittömissä keskusteluissa on paremmat mahdollisuudet luoda yhteistä ymmärrystä. 

Työntekijältä vaaditaan taitoja toimia erilaisissa vuorovaikutustilanteissa.

Työntekijän päivään voi mahtua erilaisia vuorovaikutustilanteita. Taidot ratkaisevat, miten työntekijä niissä onnistuu.

6 keinoa onnistua erilaisissa vuorovaikutustilanteissa

1.  Arvosta jokaista ihmistä. Osoita arvostuksesi kunnioittavalla käyttäytymisellä.

2.  Pyri selkeään ilmaisuun. Sano, mitä tarkoitat sanoa. Muista kohteliaisuus. 

3.  Asetu toisen ihmisen asemaan. Kuuntele. Yritä mieluummin ymmärtää häntä kuin tulla itse ymmärretyksi. 

4.  Suhtaudu ihmisiin myönteisesti. Salli erilaisia ajatuksia, ja yritä katsoa asioita eri näkökulmista. Rikasta niillä omaa ajatteluasi. Ja opi toisilta. 

5. Ole ihminen toiselle. Auta omalla käytökselläsi parantamaan keskinäistä vuorovaikutusta.  

6. Huolehdi siitä, että keskustelu päättyy mahdollisimman hyvässä hengessä. Se ei tarkoita, että täytyy olla samaa mieltä. 

Kaikenlaisissa keskusteluissa vaaditaan taitoa ja herkkyyttä. Jokaisessa vuorovaikutustilanteessa on perusasioita, jotka kaikkien kannattaa opetella. Se miten olemme toistemme kanssa, ja mitä annamme toisillemme, vaikuttaa paitsi työssä menestymiseen myös omaan olemiseen. 

En halua asettaa erilaisia keskusteluja paremmuusjärjestykseen. En myöskään ottaa kantaa siihen, käydäänkö työpaikoilla jonkinlaisia keskusteluja liian paljon tai vähän. Työelämässä tarvitaan varmasti kaikenlaisia keskusteluja. Tärkeää on oppia valitsemaan, millaisissa asioissa tietty vuorovaikutustapa palvelee parhaiten asiakkaita, työntekijöitä ja yritystä. 

Tilaa luento johtamisesta ja vuorovaikutuksesta. Hinta alkaen 1200€ (alv 0). Täytä oheiset tiedot.

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s