Onko työntekijä johtamisen kohde vai lähde?

Muistan vuosien takaa kokemukseni sairaalasta. Olin tutkimuksen ja hoidon kohteena. Ihmiset tulivat huoneeseeni, milloin halusivat, ja tekivät mitä halusivat.  Aina he eivät muistaneet kertoa tekemisistään, ellen minä oma-aloitteisesti kysynyt. Koin olevani jotenkin ulkopuolinen, ikään kuin olisin sairaalassa heidän työtään varten. He tarvitsivat potilaan, jota tutkia ja hoitaa. 

En ollut aktiivinen toimija siinä tilanteessa. Vaikka minä olin se ”tärkein”, koin olevani vain väline heidän työssään. Tämä kokemus on jäänyt mieleeni. Se oli passiivista kohteena olemista, vastaanottamista muilta, jotka olettivat minun käyttäytyvän heidän antamiensa ohjeiden mukaisesti. Se ei rohkaissut minua itsenäiseen ajatteluun, eikä se saanut minua kokemaan olevani osallistujana prosessissa.  

Näin voi tapahtua mille tahansa kohteelle. Jos työntekijöitä pidetään johtamisen kohteena, tai muutosten ja oppimisen kohteina, se voi kaventaa heidän omaa osallistumistaan. Potentiaaliset kyvyt jäävät silloin käyttämättä. Oma vaikuttaminen ja vastuu unohtuvat taka-alalle. Kohteena oleminen ei johdata ajattelemaan itse, etsimään ratkaisuja, tai olemaan itsenäisiä.  Reitti annetaan valmiiksi määriteltynä, ja selitetään kulkijalle. Näitä ohjeita noudattamalla pääsee perille. Muutoksen kohteelle annetaan portaat, jotka hänen on vain kuljettava. Kaikki on ennakoitua.  

Työntekijä voi toimia annettujen ohjeiden mukaisesti. Hänen voi kuitenkin olla vaikea innostua johtajan antamista ajatuksista, jos hän kokee olevansa vain väline ennalta määritellyllä reitillä. 

Innostunut työntekijä on kuin lähde, josta pulppuaa intoa ja uusia ideoita vapaasti.

Innostunut työntekijä on kuin lähde, josta pulppuaa intoa ja uusia ideoita vapaasti.

Entä jos kohde muuttuukin lähteeksi

Luonnossa oleva lähde pulppuaa kirkasta, mineraalipitoista pohjavettä. Sadevesi on aikoinaan valinnut sopivan kohdan, josta virrata maahan. Mitä jos johtamista muutetaan niin, että työntekijät ovatkin kohteiden sijasta lähteitä. Sellaisia, jotka johtavat omaa toimintaansa. He voivat vapaasti pulputa ideoita, innostusta, uusia ratkaisuja ja kehittämistä.  Aivan kuten lähde jatkaa päivästä toiseen kirkkaan veden pulppuamista, voivat työntekijätkin olla aktiivisia innostuksen lähteitä. Se innostus voi olla olemassa, kunhan sille annetaan mahdollisuus tulla esiin. 

Johtaja voi yrittää innostaa kohdetta, mutta lähde pulppuaa itsestään voimaa, joka sillä jo on. Innostus syntyy vapaana, ei ohjaten. 

 

Jos  luonnon lähdettä ryhdytään vangitsemaan, se voi vaihtaa paikkaa, tai jopa hävitä kokonaan.  Ainakin sen luonnonmukaisuus katoaa vangittuna. Näin voi käydä myös työntekijöille, jos he kokevat tulleensa rajoitetuksi tai kontrolloiduksi liiaksi. Oikeassa paikassa lähteiden rinnalle voi nousta uusia lähteitä, tai niistä voi muodostua yksi iso lähde. Työssä se tarkoittaa innostuksen ja luovuuden lisääntymistä ja kukoistamista, joka leviää muillekin. Hyvästä lähteestä riittää juotavaa monelle. 

3 tärkeää asiaa johtamisessa 

Luottamus

Luota työntekijöiden omiin kykyihin ja vastuun kantamiseen. Usko, että työntekijöillä on voimaa ja tahtoa.

Vapaus ja vastuu

Anna toiminnan vapautta niin paljon kuin mahdollista. Vapauden ohessa myös vastuu työstä ja tuloksista siirtyy työntekijöille. 

Luovuus

Vapaus mahdollistaa luovuutta. Se tukee uskallusta ja rohkeutta ideoida, ja löytää uusia ratkaisuja. Se antaa luvan myös innostua. 

Anna työntekijäsi olla mieluummin johtamisen lähde kuin kohde.  Tue työntekijää olemaan toimija, joka johtaa itse itseään

 

 

Tilaa luento johtamisesta ja johtajien hyvinvoinnista. Hinta alkaen 1200€ (alv 0). Täytä oheiset tiedot.

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s