Samankaltaisuus ei ole valttia, jos halutaan innovaatioita työssä

Tulemme paremmin toimeen itsemme kaltaisten ihmisten kanssa. Heidän käyttäytymisensä on helpommin ennakoitavissa, ja vuorovaikutustapa on tuttua. Seurustelemme vapaa-ajallammekin enimmäkseen  samalla tavalla ajattelevien ihmisten kanssa, jopa samaa työtä tekevien kanssa. Moneen työpaikkaan on tullut rekrytoitua tiimeihin samoin ajattelevia, samankaltaisia työntekijöitä. Liekö sattumaa vai tiedostettua? 

Samanmielisyys voi olla joskus niin vahvaa, että se polkee alleen toisenlaiset ajatukset ja näkökulmat. Nyökytellään vain, kun ollaan samaa mieltä. Pahimmillaan se voi johtaa siihen, että erilaisia näkökulmia ei enää kuunnella, tai niitä ei edes keksitä. Ei myöskään synny uusia ideoita. 

Olemme kasvaneet homogeenisessa kulttuurissa, joten samanmielisyys on meille tuttua. Erilaiset mielipiteet kärjistetään helposti kahteen vastakkaiseen mielipiteeseen. Toinen on puolustettavaa ja hyvää. Toinen taas vastustettavaa ja huonoa. Monipuolinen, rikastuttava ajatustenvaihto jää näin helposti vastakkain asettelun tai yhden näkemyksen jalkoihin. Ei synny rakentavaa dialogia erilaisista näkökulmista. 

Tiimissä voi olla mukavaa ja helppoa työskennellä samanlaisten ihmisten seurassa, mutta uusien ideoiden ja innovaatioiden tuottaminen onnistuu paremmin erilaisten ihmisten tiimeissä.

Tiimissä voi olla mukavaa ja helppoa työskennellä samanlaisten ihmisten seurassa, mutta uusien ideoiden ja innovaatioiden tuottaminen onnistuu paremmin erilaisten ihmisten tiimeissä.

Amerikkalaisten tutkimusten mukaan erilaisten ihmisten ryhmissä on enemmän luovuutta, ratkaisuihin keskittyvää työntekoa, ja innovaatioita kuin samankaltaisten ihmisten ryhmissä. Aiemmin jo tiedettiin, että erilaisen ammatillisen osaamisen ryhmät onnistuivat hyvin. Tutkimukset osoittivat, että myös sosiaalisilta taustoiltaan erilaisista ihmisistä koostuvat ryhmät ovat luovempia.  Tutkimusryhmissä oli sukupuolisesti, etnisesti, rodullisesti ja seksuaalisesti erilaisia työntekijöitä. 

Lähtökohtaisesti ihmiset haluavat ryhmiinsä samanlaisia ihmisiä, koska erilaisuus koetaan vaikeana. Ollaan ennakkoluuloisia, ei luoteta, pelätään ristiriitoja ja toisten hyväksymättömyyttä. Niin voi ollakin, mutta pienikin erilaisuuden kohtaaminen voi laajentaa, ja muuttaa omaa ajattelua.  Kun erilaiset työntekijät pannaan löytämään ratkaisuja työssään yhdessä, he joutuvat ottamaan huomioon toistensa erilaisuuden. Tämä johtaa erilaiseen kanssakäymiseen kuin samanmielisten kanssa. Joudutaan tarkemmin pohtimaan omia ilmaisuja, ja kuuntelemaan toisten ajatuksia. On pakko tehdä töitä ymmärtääkseen toisten näkökulmia. Kuuntelu on välttämätöntä. Asian käsittely monipuolistuu ja rikastuu.

Erilaisuus pakottaa muuttamaan omaa käyttäytymistapaa toiselle sopivammaksi, eli tulla toista vastaan.  Yhteisössä syntyy silloin moniäänistä ajatusten rikkautta, joka lisää luovuutta. Eikä vain erilaisia näkökulmia, vaan ratkaisuihin keskittyvää vuorovaikutusta. Lähtöolettamus on, että yhteisen ratkaisun löytäminen on haasteellisempaa kuin samanmielisten kanssa. Siksi työskennellään ahkerasti yhteisen tavoitteen eteen, ja käydään dialogia ratkaisusta.  Ryhmät, joissa on erilaisia ihmisiä, osoittautuivat tutkimuksissa ahkeriksi ja kyvykkäiksi löytämään ratkaisuja, sekä kehittämään uusia ideoita ja innovaatioita paremmin kuin samankaltaisten ihmisten ryhmissä. 

Jos siis halutaan innovaatioita, tarvitaan työssä ryhmien sisäistä luovuutta ja moniäänisyyttä. Silloin tiimi kannattaa muodostaa paitsi ammatillisesti myös sosiaalisesti taustoiltaan erilaisista työntekijöistä. Ristiriitoja ei tarvitse pelätä, eikä antaa valtaa ennakkoluuloille ja vastustukselle. Vaikka on vaikeampaa työskennellä erilaisten ihmisten kanssa, luovuus ja innovatiivisuus puoltavat tiimien monimuotoisuutta. Nyt on Suomessakin lisääntyvä mahdollisuus ottaa työpaikoille myös aiempaa enemmän kulttuuriselta tai etniseltä taustaltaan erilaisia ihmisiä. Johtajilla ja esimiehillä, jotka valitsevat uusia työntekijöitä, täytyy olla rohkeutta vainnoissaan. 

Hyvä johtaja ja esimies, oletko valinnut tiimiisi itsesi kaltaisia ihmisiä? Kumpi painaa enemmän vaakakupissa valinnoissasi? Luovuus ja innovaatiot vai homogeenisuus ja harmonia? 

 


 

Tilaa koulutusta johtamisesta ja työhyvinvoinnista.  Hinta alkaen 1200€ (alv 0). Täytä oheiset tiedot.

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s