Virittäydy ajattelemaan – Pidä arvotalkoot itsesi kanssa

Yhtenä päivänä ”ammattijärjestelijä” kertoi televisiossa, miten voi opetella luopumaan liiasta tavarasta. Kun sen tekee, on helpompaa pitää tavarat järjestyksessä.  Hän esitteli 8 askeleen ohjelmaa, joista ensimmäinen askel oli Virittäydy ajattelemaan. Ensin kannattaa virittäytyä miettimään, mitä pitää tärkeänä elämässä. Tuottavatko tavarat iloa vai onko kerännyt niitä aivan muista syistä. Esim. Ettei täti loukkaannu, jos luovun tästä maljakosta, vaikka en ole koskaan pitänyt siitä. Kun tietää, mitä arvostaa, voi ryhtyä tekemään suunnitelmaa tavaroiden tyhjennyksestä. Ja toteuttaa sen ajan kanssa. Hyviä neuvoja.

Myös työssä tarvitaan joskus tyhjennyssiivousta, mutta ei pelkästään liioista tavaroista, vaan kaikesta turhasta henkisestä painolastista. Sellaisesta, joka syö energiaa, eikä tuo sitä. 

 

Joskus on tarpeen pysähtyä pohtimaan asioiden syvempää merkitystä ja arvoja. Mitä olen kerännyt itselleni? Mistä minun pitäisi luopua? Jos fokus on karannut pois tärkeistä asioista, onkin kerännyt huomaamattaan ilon sijasta taakkaa työssä. 

Milloin on aika pysähtyä

Mitkä ovat sellaisia tilanteita työelämässä, joissa pitää pysähtyä? Ainakin sellaiset, kun positiivinen energia on huvennut, tai on hupenemassa hyvää vauhtia. Ja sen tilalle on tullut negatiivista kuormitusta. Itse sitä ei välttämättä huomaa, mutta lähellä työskentelevät aistivat sen.

Pysähtyminen on aiheellista ainakin silloin, kun

  • Tekemisen ilo ja innostus on vähentynyt, ja työ tuntuu puurtamiselta.
  • Työt ovat kasautuneet, eikä pysty delegoimaan ja jakamaan vastuuta. Luottamus toisiin on matalalla. 
  • Työ vie kaiken ajan, ja sosiaalinen elämä on kaventunut. 
  • Ei jaksa kuunnella muita, ja kuvittelee itse olevansa aina oikeassa. Alkaa nähdä muissa vain vikoja eikä potentiaalia.
  • Näkee muutokset ja uudistamisen työssä rasitteena. Stressaantuu uudistusvaateista.
Joskus on tarpeen pysähtyä ja kysyä itseltään, olenko toiminut työssäni omien ja yrityksen arvojen mukaisesti. Ja onko minun tarvetta muuttaa jotain.

Välillä on tarpeen pysähtyä ja kysyä itseltään, olenko toiminut työssäni omien arvojeni ja yrityksen arvojen mukaisesti. Ja onko minun tarvetta muuttaa jotain.

Virittäydy ajattelemaan, ja pidä ensin arvotalkoot itsesi kanssa

Jos huomaa oman myönteisen energian vähentyneen, tai jos muut huomauttavat siitä, kannattaa pysähtyä ajattelemaan. 

Arvoja ja niiden toteutumista voi pohtia esim. kysymällä itseltään

  • Mitä pidän tärkeänä elämässäni ja työssäni?
  • Millaiset asiat tuottavat iloa, ja saavat minut innostumaan?
  • Millaisia hyviä asioita työssäni on tällä hetkellä? 
  • Miten olen toteuttanut  työssäni / elämässäni niitä asioita, joita pidän tärkeänä? 
  • Miten olen pitänyt huolta itsestäni ja voimavaroistani? 
  • Teenkö työtä, jota haluan tehdä?
  • Onko organisaation arvomaailma sellainen, johon voin sitoutua?
  • Millaisiin asioihin voin ja haluan vaikuttaa? 
  • Mitä olen antanut viime aikoina toisille?
  • Onko käynyt kuin tädin maljakolle, että olen päätynyt säilyttämään sellaista painolastia, josta en itsekään pidä?

Olenko unohtanut työssäni arvot, vai onko arvoissani muuttamisen tarvetta? Ja ovatko organisaation arvot sopusoinnussa omien arvojeni kanssa?

 

Jos negatiivisuus saa vallan, se syö energiaa. Jatkuessa siitä seuraa uupumus, ja myös toisten huonovointisuus. Arvotalkoiden jälkeen voi päättää, mitä pitää heittää pois. Niin että voi elää työssä arvojen mukaisesti. Mistä on valmis luopumaan, ja mitä haluaa saada tilalle. Millaisilla asioilla on arvoa ja merkitystä itselle. Ja mitä on valmis antamaan toisille. Omia asenteita on syytä  tuulettaa.  

Fokusoi myönteiseen muutokseen

Tee suunnitelma muutoksen toteuttamisesta arvopohdinnan perusteella. Aloita pienin askelin siivoamaan pois negatiivisuutta lisääviä asioita. Tee työtä sen eteen, että vahvistat positiivista energiaasi arvostaen itseäsi ja muita. Joskus muutos voi tarkoittaa myös suurempaa remonttia. Kun sen tekee, työstä voi tulla voimavara itselle ja muille. Tukea saa pyytää toisilta muutoksen toteuttamiseen.

Pitäisikö sinun aloittaa arvotalkoot itsesi kanssa, ja tehdä tyhjennyssiivous työssä? 

 


 

Tilaa koulutusta  johtamisesta, voimaannuttavasta työkulttuurista, itsensä johtamisesta ja työhyvinvoinnista.  Kohota ihmisiä, ja lisää työyhteisön hyvinvointia ja toiminnan tuloksellisuutta. Hinta alkaen 1200€ (alv 0). Täytä oheiset tiedot.

Advertisements

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s