7 askelta tahdonvoiman ylläpitämiseksi työyhteisön muutostilantessa

Jokainen, joka on joskus yrittänyt muuttaa omassa elämässään jotain totuttua tapaa, tietää, ettei muutos tapahdu silmänräpäyksessä. Vaikka on tehnyt päätöksen muutoksesta, se ei takaa, että käynnistää oikeasti tekemisen. Monta muutosta jää aikomusasteelle huolimatta hyvästä suunnitelmasta. Aloittaminen ja muutoksessa edistyminen vaativat useita annoksia tahdonvoimaa. 

Sama pätee työssä. Töiden ja toimintatapojen muuttuessa vaaditaan niin johtajilta kuin työntekijöiltä tahdonvoimaa viedä läpi suunnitellut muutokset. Pelkkä tieto ei riitä, eikä edes taitojen lisääminen. Niiden lisäksi tarvitaan kaikilta henkilökohtaista ja yhteistä tahtoa ponnistella muutoksen käynnistämisessä ja onnistuneessa toteuttamisessa. 

Tahdonvoima ei synny itsestään. Jokaisen täytyy työyhteisössä panostaa saadakseen oman tahdonvoimansa liikkeelle.  

 

Ensin täytyy tietysti tietää ja ymmärtää, millainen muutos on ja miksi se tehdään. Tekemiseen siirtymisessä auttaa, jos jokainen voi kokea saavansa jotain hyötyä muutoksesta työhönsä. Kun kiinnostuu muutoksesta, on myös valmiimpi panostamaan sen läpiviemiseen. 

Esimiehen kannattaa satsata enemmän siihen, että jokaiselle löytyisi henkilökohtaista hyötyä muutoksesta.  Se voi tarkoittaa, että työ modernisoituu, että joku asia helpottuu ja yksinkertaistuu, että oppii lisää uutta, ammattitaito vahvistuu jne. Hyödyn voi löytää, vaikka muutos tarkoittaisi kokonaan tehtävien muuttumista ja luopumista entisistä töistä.  

Samalla tavalla voi vahvistaa myös sitä yhteistä hyötyä, jota muutoksella haetaan.  Esim. pystymme palvelemaan asiakkaita paremmin, laatu paranee, aikaa säästyy oleellisiin tehtäviin, menestymme tms. 

On motivoivampaa löytää tahdonvoimaa toteutukseen, jos muutoksella on selkeä tarkoitus ja hyöty. 

 

On luonnollista epäillä muutokseen ryhtymistä, jos ei tiedä, mitä pitää tehdä. Konkreettinen tieto muutoksesta auttaa sitoutumisessa. Ilman sitä epäilijöiden määrä voi kasvaa työyhteisössä.

7 askelta tahdonvoiman ylläpitämiseksi työyhteisön muutostilantessa

1. Muutoksen selkeyttäminen

Johtajan on syytä kertoa konkreettisesti, mikä muuttuu ja miksi muutos tehdään. Jokaisen työntekijän pitää tietää, mitä hänen odotetaan tekevän. Se vähentää kuormitusta ja auttaa muutosponnistelussa.

2. Yhteinen tahtotila ja tahdonvoiman herättäminen

Jos muutos koskettaa koko työyhteisöä tai useampia jäseniä, siihen pitäisi myös lähteä yhdessä. Yhteinen tahtotila voi löytyä, jos kaikki otetaan mukaan. Selviytymisstrategian luominen työyhteisössä keskustellen vahvistaa muutoksen aloittamista. ”Ollaan kaikki samassa venessä.” 

3. Tavoitteiden pilkkominen pieniksi osatavoitteiksi

Jos tavoite on selvä, sen voi pilkkoa pieniksi osatavoitteiksi, jotka aikataulutetaan. Kun muutos etenee askelittain, ihmiset saavat myös enemmän onnistumiskokemuksia. 

4. Sopiminen, miten tuetaan ja tsempataan toisiaan muutosmatkalla

Tahdonvoiman ylläpitämisessä ja muutoksessa etenemisessä tarvitaan toisten tukea. On hyvä sopia yhteisössä ennakkoon, millä tavalla tukea annetaan ja miten sitä voi saada. Miten esimies ja ryhmän jäsenet antavat palautetta. Ketään ei saa jättää yksin selviytymään.

5. Välietapit, joissa palkitaan yhdessä muutoksessa etenemistä

Tsekkauspisteet jämäköittävät tavoitteisiin etenemistä. Niissä voidaan palkita muutoksessa edistymisestä jollain mukavalla tavalla. Silloin voi myös tarkentaa jokaisen tilannetta ja tuen tarvetta. 

6. Fiiliksen ylläpitäminen ja tunteiden hyväksyminen 

Jokainen muutoksessa oleva joutuu enemmän tai vähemmän epämukavuusalueelle. Ja kun moni on siellä samaan aikaan, syntyy paljon erilaisia tunteita. Myönteisen ja sallivan tunneilmapiirin ylläpitäminen luo turvallisuuden tunnetta ja antaa uskoa muutoksen onnistumiseen. Tunteet tulevat kuulluksi, mutta negatiivisiin tunteisiin ei juututa. Positiiviset tunteet keventävät arjessa ja auttavat myös innostumaan työstä.

7. Yhteisöllisyyden vahvistaminen – Muutos tehdään yhdessä 

Muutosten läpikäyminen ja haasteista selviytyminen yhdessä vahvistavat yhteisöä. Se on kaikkien oppimismatka. Sellainen työyhteisö kykenee myös jatkossa toteuttamaan onnistuneita muutoksia ja saavuttamaan hyviä tuloksia.  

”Ole mieluummin muutoksen mestari kuin uhri.”   Brian Tracy 

 

 


Tilaa koulutusta johtamisesta, voimaannuttavasta työkulttuurista, itsensä johtamisesta ja työhyvinvoinnista.  Kohota ihmisiä, ja lisää työyhteisön hyvinvointia ja toiminnan tuloksellisuutta. Pyydä tarjousta. Täytä oheiset tiedot.

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s