Henkilöstö – Yrityksen voimavara vai resurssi

Jokainen yritys tarvitsee hyviä työntekijöitä onnistuakseen toteuttamaan päämääräänsä, mutta työntekijöiden palkkaaminen luonnollisesti myös maksaa. Henkilöstöä voi tarkastella sekä yrityksen onnistumisen mahdollistajana että yrityksen kulueränä.  Molemmista puhutaan, mutta usein eri yhteyksissä.  Luulenpa, että jokainen toimitusjohtaja ymmärtää hyvien työntekijöiden arvon yritykselle. Silti yrityksen pitäminen kannattavana vaatii myös kulujen pitämistä aisoissa. Henkilöstöresurssit ovat usein yrityksen suurin menoerä.  Näiden…

Kauniista sanoista välittämisen tekoihin – näin kasvaa hyvä yhteisöllisyys

OP julkisti 3.8.2016 lahjansa Suomen 100-vuotisjuhlavuoden kunniaksi. ”OP lahjoittaa yhden vapaaehtoistyöpäivän jokaista lähes 12 000:a työntekijäänsä kohden ja rakentaa kaikille avoimen verkkoalustan vapaaehtoistyön tarvitsijoiden ja tekijöiden yhteen saattamiseksi. Tavoitteena on 100 henkilötyövuotta vapaaehtoistyön hyväksi.” (OP Uutinen  3.8.2016)  En sattunut katsomaan julkistuspäivänä Ylen tai MTV:n uutisia, mutta toivottavasti tieto tästä levisi laajalle muillekin kuin Twitter-käyttäjille. Kun…

Kehittäminen onnistuu työpaikalla osallistamalla kaikki mukaan

Ilmarinen ja Henry Ry järjestävät vuosittain Henkilöstöteko-kilpailun, jossa palkitaan työelämää parantavia, tuloksellisia tekoja. Tänä vuonna Henkilöstöteko-palkinnon voitti kolmesta finalistista Fonectan 020202-puhelinpalvelun innovatiivinen Pojopörssi.  Se  on nopeasykliseen asiakaspalvelutyöhön sopiva joustava ja innostava palkitsemismalli, jossa korostuu henkilöstön oma valinnanvapaus. Pojopörssi näyttää, minkälaiset asiat motivoivat, kun henkilöstö saa itse valita palkinnot. Toisena finalistina oli Space Systems Finland, jossa esimiestyön kehittämisen…

Millaista yhteistä tarinaa yrityksessä kerrotaan – millaisia ovat muiden kertomukset?

Jos nyt kirjoittaisit ihan vapaasti pienen tarinan yrityksestä tai organisaatiosta, jossa työskentelet, millainen tarina siitä tulisi? Entä jos kirjoittaisit sen omasta osastostasi? Millaisista asioista haluaisit kertoa muille?   Yritykset viestivät toiminnasta, tuotteista ja palveluista nykyään verkossa. Sieltä löytyvät myös asiakkaat  ja muut kiinnostavat verkostot. Ei riitä, että vain myydään tai mainostetaan tuotteita ja palveluja. Halutaan…

Asiakkaan luottamusta ei kannata horjuttaa

Sain kirjeen ranskalaisesta lentoyhtiöstä, jonka palveluja olen käyttänyt. Kirjeessä pahoiteltiin viime viikolla tapahtunutta yhtiön työntekijöiden ja johdon välistä väkivaltaista yhteenottoa. Työntekijät menettivät malttinsa laajojen irtisanomisten vuoksi. He tunkeutuivat johtajien kokoukseen, ja pääsivät repimään johtajilta vaatteita. Tottakai yhtiössä tiedetään, että tällaiset uutiset syövät asiakkaiden luottamusta.  Minuakin mietityttää suhteeni kyseiseen yhtiöön.  Uskallanko luottaa, että henkilöstö hoitaa työnsä…

Yksilöllinen johtaminen mahdollistuu, kun esimies tuntee työntekijät

Lähijohtaminen perustuu yrityksen strategiaan ja johtamislinjaan. Jos yrityksessä on määritelty tavoitteet työhyvinvoinnin johtamiselle, esimies tietää, millaista ihmisten johtamista häneltä odotetaan. On sitten kysymys henkilöstön tavoitteellisesta työstä, sitoutumisesta, suorituskyvystä, osaamisesta, työssä onnistumisesta tai muusta alueesta. Kun työhyvinvointia ja  johtamista seurataan sovituilla mittareilla, niin yritys kuin esimieskin saavat tietoa johtamisen onnistumisesta. Tulosta ja henkilöstön tilaa voidaan seurataan…

Kolme syytä, miksi työhyvinvointi kannattaa liittää yrityksen strategiaan

Tutkimusten mukaan yrityksissä, joissa tehdään hyvää tulosta, pidetään myös huolta työhyvinvoinnista. Kumpi näistä tulee ensimmäisenä? Onko niin, että kun yritys menestyy, sillä on varaa kehittää asioita, jotka vaikuttavat positiiivisesti hyvinvointiin. Vai niin, että kun kehitetään työhyvinvointiin vaikuttavia asioita, sillä on vaikutuksia yrityksen menestymiseen. Varmasti näin tapahtuu molemmin päin. Selvää kuitenkin on, että on vaikea menestyä,…