Valtaa vai arvovaltaa – jaettua valtaa vai vallattomuutta

Organisaatiopsykologi Pekka Järvinen sanoi 25.11.2018 Helsingin Sanomien haastattelussa: ”Esimiehistä on tullut lepsuja. Valta on liukunut henkilöstölle, koska henkilöstö pystyy käyttämään sellaisia menetelmiä, että he joko nostavat metelin julkisuuteen tai jäävät sairauslomalle. Esimiehet ovat tulleet hirveän varovaisiksi.” Järvisen mielestä esimiehet ovat menettäneet auktoriteettiasemansa.  Minua jäi mietityttämään kokeneen ja arvostetun valmentajan nykyjohtamisen linjoista poikkeavat mielipiteet. Johtaminen kun on…

Nuorilla on terveitä odotuksia johtamisesta

Smile Henkilöstöpalvelut ForceFor Grothin kanssa toteutti tutkimuksen, jossa kyseltiin nuorten kokemuksia työelämästä. Selvitykseen osallistuneet nuoret olivat 15-25-vuotiaita. Tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää, mitä nuoret odottavat työpaikoita, millaisia kokemuksia heillä on ja mitä he tahtoisivat muuttaa. Selvityksen mukaan yli puolet nuorista oli yllättyneitä aikuisten esimiestensä käytöksestä, jota he kuvailivat lapselliseksi. ”Pikkupomot” hermostuivat pienistä asioista ja heidän käytöksensä…