Valtaa vai arvovaltaa – jaettua valtaa vai vallattomuutta

Organisaatiopsykologi Pekka Järvinen sanoi 25.11.2018 Helsingin Sanomien haastattelussa: ”Esimiehistä on tullut lepsuja. Valta on liukunut henkilöstölle, koska henkilöstö pystyy käyttämään sellaisia menetelmiä, että he joko nostavat metelin julkisuuteen tai jäävät sairauslomalle. Esimiehet ovat tulleet hirveän varovaisiksi.” Järvisen mielestä esimiehet ovat menettäneet auktoriteettiasemansa.  Minua jäi mietityttämään kokeneen ja arvostetun valmentajan nykyjohtamisen linjoista poikkeavat mielipiteet. Johtaminen kun on…

Itsensä johtaminen ja itseohjautuvuus ilman kaikkivoipaista itseriittoisuutta

Itsensä johtaminen ja itseohjautuvuus ovat asioita, joille nykyään on tilausta niin työssä kuin henkilökohtaisessa elämässä. Niistä puhutaan. Yhä enemmän jokaisen pitää osata tehdä valintoja itse. Ja kun tekee valintoja, täytyy kantaa myös vastuuta valinnoistaan. Osoittautuvat ne sitten oikeiksi tai vääriksi. Monissa töissä työntekijöiden itsenäinen tekeminen lisääntyy   Erityisesti johtamistehtävissä olevilla työhön kuuluu olennaisena osana itseohjautuvuus.…

Sanoilla on merkitystä johtamisessa

Twitterissä käytiin Jari Sarasvuon innoittamana keskustelua alainen-sanan käyttämisestä. Jarin näkemyksen mukaan ketään ei tulisi kutsua alaiseksi. Olen myös taipuvainen ajattelemaan samalla tavalla. Olen käyttänyt aiemmin itsekin silloin tällöin sanoja alainen ja alaistaidot tietyissä asiayhteyksissä. Ne ovat olleet niin vakiintuneita ilmaisuja, varsinkin julkisella puolella. Miksi parin sanan käyttö on niin tärkeää? Mitä sanoilla halutaan korostaa? ”Wikipedian…